Susanna Heikki | Eittämättä sinun Susanna Heikki etusivulle

Taustaa

Palo laulajaksi

Olen syntynyt ja elänyt nuoruuteni Lapissa. Kotikyläni on pieni Vaattojärven kylä Kolarin kunnassa, jossa koulutietäni valaisivat katuvalojen sijaan revontulet. Talvet olivat kylmiä ja lumisia, kesät lämpimiä ja valoisia. Lappi on suuri rakkauteni edelleen!

Vaattojärvi | Kolari

Susanna HeikkiPerheellämme oli pieni vihreä Fiat. Sen kasettisoitin oli aina käytössä, kun huristelimme melko pitkiä taipaleita Lapin kairoilla. Kaseteilla lauloivat mm. Tarja Ylitalo, Eija Sinikka sekä Armi ja Danny, joiden mukana lauloin aina kovaa ja antaumuksella. Muistan, kun kerran kyydissä oli myös naapurimme ja hän totesi äidilleni, että tuosta tytöstä tulee vielä laulaja.

Palo laulajaksi olikin kova ja änkesinkin laulamaan joka paikassa ja varsinkin juhlissa, vaikkei olisi pyydettykään. Esiintymistä en ole koskaan arastellut. Kun minua pyydettiin yläasteen bändiin laulajaksi ja osallistuin teini-iässä musiikkileireille, niin aloin ymmärtää, että laulamisesta voisi tulla ammattini. Mutta miten saisin itseni esille, kun asuin niin kovin kaukana "suuresta maailmasta"?

Vega

Susanna Heikki | Ensimmäinen juliste Sain kutsun laulusolistiksi Vega nimiseen tanssibändiin ollessani 16 vuotias. Susanna ja Vega keikkailikin ahkerasti Lapissa nelisen vuotta ja se oli hyvä koulu tanssimusiikin ja tanssilavojen saloihin. Vegan kanssa äänitin myös ensimmäisen lauluni studiossa, se oli "Kuuleeko yö".

Susanna ja Vega osallistui myös SMORKiin (Tanssiorkestereiden SM) vuonna 1992. Etenimme finaaliin, mutta emme saavuttaneet voittoa. Sen sijaan samoissa kisoissa saimme Suomen Muusikkojen Liiton "meininkiorkesteri" palkinnon ja se loi uskoa ja intoa meihin nuoriin musiikin esittäjiin.

Tangomarkkinat

Osallistuin ensimmäisen kerran Tangomarkkinoille vuonna 1996. En päässyt semifinaaliin asti, mutta sain uskoa siihen, että joskus voisin sielä pärjätäkin. Samana vuonna aloitin Torniossa Show must go on -kurssin. Kurssilla tutustuin Johanna Pakoseen (tangokuningatar 2002) ja Mira Sunnariin (tangokuningatar 2001) ja kohta meitä pohjoisen tyttöjä onnisti kun Danny pestasi meidät taustalaulajikseen keväällä 1997. Tuota aikaa muistelen edelleen lämmöllä ja se on merkinnyt minulle paljon.

Johanna Pakonen | Susanna Heikki | Mira Sunnari

Heinäkuussa 1997 sijoituin Seinäjoen tangomarkkinoilla toiseksi ja taustalaulajan pesti jäikin sitten minun osaltani lyhyeksi. Muutin samana vuonna myös Helsinkiin ja aloin keikkailla ympäri Suomea. Tanssilavat ja ravintolat tulivat tuolloin prinsessana tutuiksi. Ensimmäinen levyni ilmestyi 1998 ja olin onnellinen, koska jo lapsuudesta alkaneesta harrastuksesta tuli minulle oikea ammatti.

Tangomarkkinat 1997

Keikat lopetin vuonna 2001 kun sain ensimmäisen lapseni. Vaikka olin poissa esiintymislavoilta pitkän aikaa, seurasin kuitenkin aktiivisesti alaa.

Tanssit jatkuvat

Susanna Heikki Keikkatauolla opiskelin radioalaa ja tein radiojuontajan töitäkin parin vuoden ajan. Se oli hieno kokemus ja tykkäsin etenkin yöradion suorista lähetyksistä ja sen tunnelmasta. Mutta laulaja ei pääse laulamisen ja esiintymisen palostaan, niinpä palasin keikkailemaan vuonna 2007.

Lähdin liikkeille hyvin nöyrin mielin ja yleisöäni kunnioittaen. Ilo onkin ollut todella suuri, kun minut on otettu sekä yleisön, että järjestäjien taholta lämpimästi vastaan. Jatkan esiitymisiäni edelleen kiitollisena ja tanssiyleisön toiveet huomioiden. Yhteistyökumppanini ovat myös tehneet korvaamattoman työn sen eteen, että laulu ja tanssit jatkuvat edelleen.

Kiitos Extraviihde, Magnum Music, Karavaani-orkesterini sekä ihana tanssiyleisö!