Susanna Heikki | Eittämättä sinun Susanna Heikki etusivulle

Vuosi 2008

Hyvää Joulua

8.12.2008

Kiitos kuluneesta vuodesta.
Hyvää joulua & iloa vuoteen 2009!

Kukkuu

17.10.2008

Kyllä täällä ollaan, vaikka edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt taas ihan liian kauan.

Kesä oli kelien suhteen huono, mutta keikkojen puolesta hieno. Ympäri maata mentiin Karavaanin kanssa. Kivaa oli ja kilometrejä kertyi

Erityisinä muistoina viime kesältä jäivät mm. Kesäillan valssi ohjelma, Satahäme Soi -tapahtuma sekä keikka kotilavallani Vaattojärvellä. Kotona Lapissa vietin myös pienen loman pätkä elokuun alussa. Vähän kylmää oli, mutta eipä ollut myöskään niitä paljon pelättyjä sääskiä!

Nyt ollaan vihdoin saatu kaikki laulut laulettua levyä varten. Musiikkifarmilla tehdään nyt miksaustöitä ja levy ilmestyy monien vaiheiden ja suunnittelujen jälkeen tammikuussa! Tarkemmin sen sisällöstä ja kappaleista sitten lähempänä.

Edellinen sinkku ”Rakastan sua vieläkin” soi loistavasti radiossa ja keikkui Radio Suomen soitetuimpien listan kymmenen kärjessä melkein koko kesän. Olipa ihanaa! Ennen levyn ilmestymistä saada vielä yksi kappale tarjolle radiohin ja se pitäisi tapahtua ihan näinä päivinä. Kappaleessa on Kalevi Puonnin teksti ja sävelen takana on Jukka Karppinen. Jukka on muuten Lapista, joten kiva saada tehdä yhteistyötä ”oman kylän” pojan kanssa. Nimeltään kappale on ”Ennen sua” ja voit kuunnella sen täällä.

Ensilumia odotellessa.

Kesäillan valssi

29.6.2008

Vierailuni Kesäillan valssissa katsottavissa Yle Areenalla.

Rakastan sua vieläkin

22.6.2008

Uusin kappaleeni Rakastan sua vieläkin on noussut suoraan Radio Suomen soitetuimpien ykköseksi. Voit kuunnella kappaleen pian myös täällä.

Hei pitkästä aikaa!

26.5.2008

Kevät on hurahtanut ohitse ja ollaan kesän kynnyksellä. Ensimmäiset kesälavakeikat ovatkin jo takana ja toistaiseksi siellä on tarjennut ihan mukavasti. Toivottavasti kesästä tulee lämmin ja muutenkin säät suosisivat tulevaa tanssikesää.

Lähiaikoina voitte höristellä korvianne... Radiosta saattaa nimittäin kuulua pian uutta musiikkiani. Tai minun laulamaani, sillä laulun säveltäjä ja sanoittaja on Timo Stenfors. Kappale on nimeltään Rakastan sua vieläkin ja täytyy sanoa, että rakastuin tähän kappaleeseen heti, kun Timo sen minulle ensimmäistä kertaa esitteli. Toivottavasti myös kuulijat pitävät tästä kappaleesta, jonka sanomaan varmasti moni on ainakin jossakin elämän vaiheessa voinut samaistua.

Kesän keikkakalenteri on täyttynyt kivoista keikkapaikoista. Mukana on myös paikkoja, joihin menen ensivisiitille. Tosi mukavaa!

Tänä kesänä olen mukana Kesäillanvalssi ohjelmassa yhdessä Karavaani yhtyeeni kanssa. Ohjelma nauhoitetaan Rönnin lavalla ke 4.6.08, jossa samana iltana esiintyvät myös Reijo Taipale, Mikael Konttinen ja Jonna Bågeberg. Mikäli vain mahtuu vielä suunnitelmiinne, niin mukaan vaan tanssimaan!

Ohjelma lähetetään TV2:lta pe 27.6.08 klo 21.00 ja pikauusintana heti la 28.6.08 klo 10.30.

Piipahdan kesäkuussa myös radion puolella. Vierailen nimittäin Radio Suomen puhelinlangat laulaa lähetyksessä juontajana pe 13.6.08. Jännittävää palata studioon yli vuoden tauon jälkeen… Olkaahan kuulolla.

Aurinkoa ja lämpöä kaikkien kesään!

Talviterveisiä

13.2.2008

Vuosi 2007 oli täynnä tunteita ja tapahtumia. Elämä näyttää joskus varjoisat puolensakin, mutta enimmäkseen muistelen mennyttä vuotta valoisana. Suurimman riemun minulle toi paluu keikkalavoille ja ennenkaikkea yleisön ihana vastaanotto, kun palasin laulamaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Lämpimät ja nöyrät kiitokseni kaikille, jotka olette käyneet keikoillani. Olen nauttinut joka hetkestä!

Uusi vuosi on käynnistynyt sekä työn, että loman merkeissä. Tammikuussa kävin nauttimassa auringon lämmöstä ja keräämässä valoa ja energiaa tulevaan kevääseen. Siispä katse tulevaan...

Vuosi näyttää tällä hetkellä mukavalta. Perinteisten ravintola- ja lavakeikkojen lisäksi kalenterissa on sovittuna laivaristeilyjä, konsertteja ja tv-esiintymisiä. Myöskin uusi levy julkaistaan tänä vuonna. Olemme juuri valinneet loput levyn kappaleista ja seuraavaksi alkaa sovitustyö. Kevään mittaan käyn laulamassa kappaleet ja varmaankin vielä yksi sinkku julkaistaan ennen levyä. Alkuperäisen ajatuksen mukaan levyn suunniteltiin ilmestyvän maaliskuussa, mutta tähän tavoitteeseen aika ei riitä. Näillä näkymin levy ilmestyy kesän korvilla. Saadaan siis uutta musiikkia kesälavoille

Muutenkin suunnitelmissani on uusia keikkaohjelmistoa. Ennen on tehty todella hienoa musiikkia ja ihania kappaleita, joten valinnassa on jopa runsauden pulaa! Edelleen kuitenkin pidän tärkeimpänä kappaleiden tanssittavuutta ja siitä emme Karavaani bändin kanssa tingi.

Toivon kaikille onnea ja hyvää mieltä alkaneeseen vuoteen. Toivottavasti tapaan keikoilla mahdollisimman monia teistä! Keikkat ja paikkakunnat voi tarkistaa kätevästi keikkalenterista.